Nelonen on mainostanut näyttävänsä koko Beck-elokuvien sarjan alusta loppuun, mutta markkinointi on hivenen harhaanjohtavaa. Ennen Gösta Ekmania Beckiä ovat nimittäin näytelleet Keve Hjelm, Walter Matthau ja Carl-Gustav Lindstedt, kukin yhden kerran.
Komisario Beck tähtäimessä (Mannen på taket, 1976) on Ruotsin arvostetuimpiin elokuvaohjaajiin kuuluneen Bo Widerbergin ohjaama ja käsikirjoittama rikoselokuva, joka perustuu Sjöwallin ja Wahlöön samannimiseen romaaniin (1971). Tarina kertoo, että Widerberg oli halunnut koomikkona tunnetun Carl-Gustav Lindstedtin Beckin rooliin nähtyään tämän television keskusteluohjelmassa vakavana. Koomikko ei ollut tiennyt kameroiden jo pyörivän, ja näin ruutuun oli päässyt kuva Lindstedtistä epätavallisen totisena.
Etäisesti Jean Gabinia muistuttavan Lindstedtin Beckissä on komisario Maigretin mieleentuovaa hiljaista pohdiskelevuutta. Sitä on toki Ekmanin ja Haberinkin tulkinnoissa, mutta heihin verrattuna Lindstedtin roolityö on äärimmäisen pelkistetty ja vähäeleinen. Hetkittäin hahmo on tahallisen tai tahattoman koominen, kuten Haberinkin tulkitsemana, mutta myös huumori on hyvin hienovaraista ja liioittelematonta.
Komisario Beck tähtäimessä käynnistyy, kun tukholmalaisessa sairaalassa hoidettava, vakavasti sairas poliisi murhataan raa'asti. Tunnistamattomaksi viillellyllä Nymanilla oli huono maine kollegoidensa keskuudessa, sillä hän ehti syyllistyä lukuisiin laiminlyönteihin ja pahoinpitelyihin pitkän uransa aikana.
Beckin, Lennart Kollbergin (Sven Wollter), Einar Rönnin (Håkan Serner) ja Gunvald Larssonin (Thomas Hellberg) tutkimukset etenevät hitaasti, mutta lopulta Nymanin vuosien varrella haalimien vihamiesten joukosta haravoituu syyllinen. Katkeroitunut tappaja ei kuitenkaan tyydy yhteen uhriin, vaan linnoittautuu Tukholman ydinkeskustassa sijaitsevan kerrostalon katolle ja ampuu kaikki näköpiiriinsä osuvat poliisit.
Alkaa suuroperaatio, jonka aikana sarjatuliaseella räiskivää miestä yritetään taltuttaa niin helikopterista käsin kuin katoilla päivystävien tarkka-ampujien avulla. Myös Beck leikkii sankaria, mutta huonolla menestyksellä.
Widerbergin elokuvan ansiot ovat sen tinkimättömässä realismissa ja illuusiottomuudessa. Poliisit kuvataan väsyneinä ja neuvottomina ihmisinä, jotka yrittävät luovia lähes mahdottomissa tilanteissa. He tekevät vääriä valintoja ja huonoja ratkaisuja, joiden vuoksi menetetään ihmishenkiä. Valvominen aiheuttaa tarkkaavaisuuden herpaantumista.
Realismi ulottuu myös lavasteisiin. Widerberg ei halunnut käyttää tekoverta, joten elokuvassa nähtävä veri on peräisin teurastamolta. Lähes dokumentaristisen toteava kamera taltioi veriteon jälkien luuttuamisen ja pikkulapsen kakkapyllyn pesemisen, mutta myös porvarilliset kahvitteluhetket katolla vaanivaa ampujaa ympäröivien kerrostaloasuntojen suojissa.
Ruotsin mittakaavassa Komisario Beck tähtäimessä oli suurtuotanto. Odenplanin joukkokohtaukset kuvattiin pitkänäperjantaina, ja niissä käytettiin peräti 3000 statistia.Yli 750 000 ruotsalaista kävi katsomassa Mannen på taketin teatterissa, ja se oli Ruotsin katsotuin elokuva aina vuoteen 1982 asti, jolloin Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexander houkutteli teattereihin uuden ennätysyleisön.
Ensimmäiseksi ruotsalaiseksi toimintaelokuvaksikin nimitetty filmi sai hyvät arvostelut niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin, ja useat kriitikot mainitsevat edelleen Mannen på taketin parhaita ruotsalaiselokuvia kyseltäessä. Widerbergin elokuvan amerikkalaisvaikutteita on kehuttu, mutta itse näen siinä enemmän yhtäläisyyksiä tuon ajan saksalaisiin poliisisarjoihin (Der Kommissar, Derrick, Vanha kettu). Tämä tosin saattaa johtua siitä, että elokuvan Tukholma näyttää harmaudessaan ja homogeenisyydessään kovin epäamerikkalaiselta.
