Will Trent on GBI:n eli Georgia Bureau of Investigationin etsivä, jolla on monenlaista henkilökohtaista painolastia. Hän on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa lastenkodissa ja kokenut julmaa kiusaamista niin aikuisten kuin lastenkin taholta. Lisäksi Willillä on paha lukihäiriö, joka tekee hänestä lähes lukutaidottoman. Tämän ominaisuutensa Will joutuu salaamaan työssään etsivänä.
GBI on suomennettu harhaanjohtavasti Georgian etsivätoimistoksi, vaikka todellisuudessa kyseessä on Georgian osavaltion poliisi. Jos joku vakava rikos osoittautuu ylivoimaiseksi selvitettäväksi Atlantan poliisille, siirtyy vastuu tutkimuksista GBI:lle. Näin tapahtuu, kun Atlantan poliisi mokaa erään murhatutkimuksen heti alkumetreillä.
Will saa tutkittavakseen tapauksen, johon liittyy varakkaan perheen 17-vuotiaan tyttären sieppaus ja tämän parhaan ystävättären raaka murha. Jäljet näyttävät johtavan koulumaailmaan. Yllättäen myös lukihäiriöllä on osuutensa tapahtumiin, mikä auttaa Willin uusien johtolankojen jäljille.
Parikseen Will saa paikallispoliisin henkirikososastolla työskentelevän Faith Mitchellin, joka suhtautuu uuteen työtoveriinsa penseästi. Tutkiessaan Atlantan poliisivoimissa rehottanutta korruptiota Will käräytti myös Faithin poliisipäällikkönä työskennelleen äidin, joka passitettiin tahtomattaan varhaiseläkkeelle. Faithin asenne Williin kuitenkin muuttuu tutkimusten edetessä.
Kirjassa tehtävät rikokset ovat järkyttävän raakoja, mutta kerrontaan Slaughter ei rakenna erityisen jännittäviä tai pelottavia tilanteita. Poliisit työskentelevät arkisen järjestelmällisesti päästäkseen sieppaaja-murhaajan jäljille. Ihmisiä kuulustellaan, rikospaikkoja tutkitaan ja näytteitä analysoidaan laboratoriossa. Yksityiselämän koukeroillekin on aikaa, vaikka siepatun tytön henki roikkuu hiuskarvan varassa.
Slaughterin kieli on melko suoraviivaista ja vivahteetonta, mikä tekee kirjasta hyvin juonivetoisen lukukokemuksen. Slaughter taitaa kuitenkin myös psykologisen ja sosiologisen analyysin. Hän pyrkii taustoittamaan henkilöidensä motiivit huolellisesti ja välttämään liian mustavalkoisia asetelmia. Pelon huoneen pahuus ei ole absoluuttista, vaan sille on löydettävissä syynsä.
Tuomio: Pelon huone on sujuva ja viihdyttävä perusjännäri, jolta kuitenkin odotin ja toivoin vieläkin vetävämpää kerrontaa ja yllätyksellisempää loppuratkaisua. Will Trent-sarjan kolmaskin osa on jo käännetty suomeksi, mutta sitä ennen luen varmasti sarjan aloittaneen Triptyykin (2006, suom. 2009) sekä koko joukon muita dekkareita.
