Mankellin Wallander: Pappi | DVD

Ruotsin eteläisimmässä kaupungissa Ystadissa murhaajat työllistävät jälleen komisario Kurt Wallanderia. Ellei kyse olisi fiktiosta, 27 000 asukkaan pikkukaupungin murhatilastot olisivat niin hälyttäviä, että tilannetta puitaisiin varmasti valtakunnallisella, ellei kansainvälisellä tasolla. Onneksi kyse on kirjailija Henning Mankellin ehtymättömästä mielikuvituksesta, joka on valinnut piskuisen Ystadin temmellyskentäkseen.

Ruotsissa tehtiin vuosina 2005-2006 Mankellin luomiin hamoihin perustuva 13-osainen elokuvasarja, jonka pääosissa olivat Krister Henriksson Wallanderina ja Johanna Sällström tämän tyttärenä Lindana. Pomonsa tyttäreen ihastuvan, kuumaverisen Stefan Lindmanin roolissa nähtiin Ola Rapace, joka on muuten ihanan Noomi Rapacen aviomies. Noomihan näytteli Lisbeth Salanderia Stieg Larssonin romaaneihin perustuvassa elokuvatrilogiassa.

Ola Rapacen roolihahmo kuoli oman käden kautta ensimmäisen Wallander-sarjan päättäneessä elokuvassa Salaisuus (2006). Seuraavana vuonna Linda Wallanderia näytellyt Johanna Sällström teki itsemurhan, oltuaan sitä ennen psykiatrisessa hoidossa masennuksen takia.

Kun elokuvasarjalle alettiin suunnitella jatkoa, siitä haluttiin selvästi erilainen Sällströmin poismenon sekä Lindan ja Stefanin henkilöhahmojen puuttumisen takia. Alkuvuodesta 2009 Ruotsissa sai ensi-iltansa 14. Krister Henrikssonin tähdittämä Wallander-elokuva. Uusi, keskeinen hahmo on ikisensuellin Lena Endren esittämä syyttäjä, johon Wallander on lätkässä. Kakkossarjaan on suunnitteilla yhteensä 12 elokuvaa, joista yhdeksän on jo valmistunut ja seitsemän julkaistu Suomessa DVD:llä.

Itse katson uusia Wallander-elokuvia sitä mukaa kun niitä Helsingin kaupunginkirjastosta saa. Valitettavasti kirjasto ei ole hankkinut uuden sarjan aloituselokuvaa valikoimiinsa lainkaan, ainakaan vielä. Muut uutuudet sieltä saa muutaman viikon jonotusajalla, vasta viime viikolla julkaistua Vuotoa lukuunottamatta.

Pappi (2009) on uuden sarjan kuudes elokuva. Se ei ole Mankellin kirjojen pohjalta filmatisoitu, kuten eivät ole muutkaan Henrikssonin Wallander-elokuvat ihan ensimmäistä Ennen routaa-elokuvaa (2005) lukuunottamatta. Käsikirjoitus on tehty varta vasten elokuvasarjaa varten, ja asialla on ollut Pernilla Oljelund, Mankellin hahmotteleman tarinan pohjalta.

Juoni ei ole kovin kummoinen. Sairaalatarvikkeita Afrikkaan myyvän ja siinä sivussa HIV-lääkkeitä sinne lahjoittavan yrityksen palkkalistoilla ollut pappi yritetään murhata. Tutkimusten edetessä käy ilmi, että firman pomon vaimolla ja papilla on ollut suhde, josta myös papin oma vaimo on ollut tietoinen. Motiivi voi siis yhtä hyvin olla mustasukkaisuus tai lääkebisneksiin liittyvä. Mahdollisia syyllisiä on vain muutama, mikä tekee murhaajan arvuuttelusta melko tylsää katsojalle.

Osa ensimmäisen sarjan elokuvista oli hyvinkin jännittäviä. Tiivistunnelmainen psykopaatti-jännäri Mastermind (2005) käväisi kauhunkin puolella. Pappi on aivan toista maata: karmivien veritekojen sijaan tarjolla on arkista realismia ja siistiä oikeussalidraamaa. Säikäyttäviä yllätyskäänteitä ei ole lainkaan. Tämä ei välttämättä ole meriitti jännityselokuvalle.

Pappi on kuitenkin onnistunut muutamassa suhteessa. Se on taitavasti kuvattu, ja sen kohtauksissa on häivähdys samanlaista elokuvallista jylhyyttä kuin Niels Arden Oplevin ohjaamassa Millennium-trilogian avauksessa Miehet jotka vihaavat naisia (2009). Lavastuksessa on uutta ilmavuutta ja Wallanderkin on saanut työhuoneen, jonka korkeista ikkunoista on merinäköala. Musiikista vastaa oma ruotsalaissuosikkini, jousilla kokeellisestikin tunnelmoiva Fläskkvartetten.

Itse Wallander vain on yhtä tylsä kuin aina ennenkin. Krister Henriksson ei saa hahmoon samanlaista särmää kuin Rolf Lassgård, joka näytteli Wallanderia ensimmäisen kerran jo 90-luvun puolivälissä. Nähtäväksi jää, miten Kenneth Branagh suoriutuu roolista BBC:n tuoreissa Wallander-filmatisoinneissa. Niitä joutuukin jonottamaan kirjastosta vähän pitempään.