Andrea Camilleri: The Patience of the Spider

Andrea Camillerin kahdeksas Montalbano-dekkari The Patience of the Spider (La pazienza del ragno, 2004) eroaa sarjan aikaisemmista osista yhdessä suhteessa: siinä tutkitaan murhan sijaan kidnappausta.

Rounding the Mark-kirjan tapahtumista on kulunut vain pari viikkoa, ja Montalbano on vasta toipumassa niistä. Kun nuori tyttö kidnapataan, Montalbano kutsutaan sairaslomalta takaisin töihin; ei kuitenkaan johtamaan tutkintaa vaan avustamaan siitä vastaavaa komisario Minutoloa.

Tapauksesta tekee oudon se, että kaapatun tytön vanhemmilla ei ole rahaa, mikä on yleisesti tiedossa. Lisäksi tytön äiti on kuolemaisillaan vaikeaan psykosomaattiseen sairauteen. Vakava masennus on saanut naisen menettämään elämänhalunsa ja -voimansa ennenaikaisesti, ja hän kuihtuu hoidosta huolimatta pois.

Kidnappaajien on täytynyt tuntea perheen taloudellinen tilanne, joten miten he kuvittelevat tytön isän pystyvän maksamaan vaaditut lunnaat? Montalbanon omat visiot ja päättelyketjut poikkeavat jälleen kerran virallisen tutkinnan linjasta ja median tekemistä johtopäätöksistä. Lopullisesti totuus näyttäytyy komisariolle hänen tarkastellessaan hämähäkin taidokasta verkkoa kotitalonsa verannalla.

The Patience of the Spider ei lukeudu sarjan jännittävimpiin eikä hauskimpiin kirjoihin. Se on kuitenkin kelpo mysteeri ja viihdyttävä lukukokemus, kuten kaikki Camillerit. Kritiikin terävin kärki kohdistuu taas Silvio Berlusconin ja hänen Forza Italia-puolueensa rikollisuutta suosivaan hallintoon, joskin Camilleri varoo mainitsemasta pääministeriä tai tämän puoluetta nimeltä. Catarellan ja Adelinan puhuma sisilian murre kääntyy riemastuttavan hauskasti englanniksi Stephen Sartarellin kekseliäässä käännöksessä.

Simon Beckett: Kuoleman anatomia

Lupasin tätä blogia perustaessani etsiä hekkohermoisillekin sopivia dekkareita. No, Simon Beckettin Kuoleman anatomia (The Chemistry of Death, 2006) ei ole sellainen, joten herkimmät voivat lopettaa lukemisen tähän.

Lääkäri ja antropologi David Hunter aloittaa uuden elämän pienessä Manhamin kylässä menetettyään vaimonsa ja tyttärensä auto-onnettomuudessa. Hunter lukeutuu Britannian oikeusantropologian harvalukuisiin huippuasiantuntijoihin, mutta ei kohtaamansa menetyksen jälkeen ole halunnut enää tutkia työkseen ruumiita. Niinpä hän toimii yleislääkärinä Norfolkin perukoilla ja pitää entisen elämänsä visusti omana tietonaan.

Kun kylään muualta muuttaneen Sally Palmerin mädäntynyt ruumis löydetään Manhamin soisesta maastosta, Hunterin on pakko palata kuolleiden pariin. Tutkintaa johtava komisario Mackenzie saa tietää Hunterin erikoisesta taustasta ja vaatii tätä auttamaan tapauksen tutkinnassa. Käy ilmi, että Palmeria ei ole murhattu heti katoamisensa jälkeen, vaan pidetty ensin vangittuna kolme päivää. Kun toinenkin nainen katoaa, kyläläiset valtaa paniikki: heidän keskuudessaan elää sarjamurhaaja, joka ei tunne armoa.

Kuoleman anatomia on piinaavan jännittävä kirja, jonka lukeminen on paikoitellen lähes tuskallista. Se on myös erittäin koukuttava: valvoin kokonaisen yön kirjan parissa, kun en malttanut lopettaa lukemista. Beckett rakentaa jännitystä taidokkaasti ja viittaa usein tuleviin tapahtumiin pahaenteisen vihjailevasti. Loppupuolella uskottavuuden rajoja koetellaan, mutta käänteet ovat kutkuttavia. Karmeuksilla mässäilykin tuntuu lopulta perustellulta.

Beckettin kirjoitustyyli on turhankin perusteellinen ja yli 400-sivuinen kirja olisi saattanut hyötyä tiivistämisestä. Päähenkilön sisäisen maailman kuvailuun sisältyy paljon toistoa ja itsestäänselvyyksiä, joita olisi voinut reippaasti karsia. Myös loppua venytetään liikaa, vaikka se tarjoaakin yllätyksiä yllätysten perään. Kimmo Liljan suomennoksessa on kiireen tuntu, ja runsas kirjoitus- tai ladontavirheiden määrä häiritsee.

Kaiken kaikkiaan Kuoleman anatomia onnistuu kuitenkin muussakin kuin pelottelussa. Beckettin tarkasti havainnoiva kirjoitustyyli tekee henkilöistä ympäristöineen eläviä, ja enimmäkseen minä-muodossa kerrotussa tarinassa pohditaan myös syvällisemmin elämää ja kuolemaa. Tunteiden, kuten pelon ja epätoivon, kuvaus on eläytynyttä. Romantiikkaakin on tarjolla: päähenkilön pitkä toipuminen kokemastaan menetyksestä ja uusi rakastuminen kuvataan hyvin todentuntuisesti.

Simon Beckett on freelance-toimittaja, joka on työskennellyt myös remonttimiehenä ja opettajana. Englantia pääaineenaan opiskelleen Beckettin kirjoja on käännetty yli 20 kielelle. Idean David Hunterin hahmoon Beckett sai vieraillessaan Yhdysvaltojen Tennesseessä toimivassa Forensic Academyssä, jota kutsutaan myös Body Farmiksi. Oikeusantropologi Bill Bassin perustamassa koulutuskeskuksessa rikospaikkatutkijat opiskelevat hajoamisprosesseja ja kuolinaikojen määrittelyä. Opetusmateriaaleina käytetään oikeita ihmisruumiita.

Kirjailijan kuva: simonbeckett.com