maanantai 24. tammikuuta 2011

Miss Marple, kausi 4 | DVD

Agatha Christien rakastetun neiti Marplen uusi TV-tuleminen vuonna 2004 oli melkoinen pettymys ainakin minulle. Marplea 1980- ja 90-luvuilla näytellyt Joan Hickson (1906-1998) oli ollut niin täydellinen valinta maailman tunnetuimman harrastelijaetsivän rooliin, ettei uusissa televisioelokuvissa pääosaa näytelleellä Geraldine McEwanilla (s. 1932) tainnut olla juuri mahdollisuuksia ainakaan minun silmissäni. McEwanin esittämä leikkisä ja ilkikurinen mummeli oli kyllä omalla tavallaan sympaattinen, mutta ei hän Jane Marple ollut. Uusia elokuvia tuntui vaivaavan myös juonellinen sekavuus ja vaikeaselkoisuus. Miljöökuvaus sen sijaan oli nautittavan huolellisesti rakennettua.

En tiedä, pitivätkö sarjan tuottajatkin McEwania sopimattomana Marplen rooliin vai siirtyikö iäkäs näyttelijätär syrjään muista syistä. Niin tai näin, uusien jaksojen neljäs tuotantokausi esitteli jälleen uuden neiti Marplen.  

Julia McKenzien (s. 1941) Marple on huomattavasti lähempänä Hicksonin kuin McEwanin tulkintaa tarkkanäköisestä vanhasta piiasta. Siron ja pikkuruisen Hicksonin Marple oli ehkä hitusen omapäisempi kuin pyylevämmän McKenzien, joka tekee hahmosta hyvin empaattisen ja sydämellisen. Yhteistä molempien näyttelijöiden tulkinnoille ovat harmaan hiirulaismainen olemus sekä hillitty hienotunteisuus, jotka McEwanin Marplelta puuttuivat.

Suomen televisiossa McKenzie on nähty vasta neljässä jaksossa, jotka on julkaistu myös DVD:llä, kuten kaikki Hicksonin ja McEwaninkin tähdittämät elokuvat. Viime vuonna valmistui uusi neljän TV-elokuvan setti, joka nähdään toivon mukaan pian täälläkin.


Yleisradion vuosina 2009-2010 esittämän, DVD:ltä katsomani neljännen tuotantokauden jaksojen nimet ovat Salaperäiset rukiinjyvät, Neiti Pinkertonin salaisuus, Askel tyhjyyteen ja Neiti Marplea ei petetä.

Kaksi ensimmäistä ovat perinteisiä murhamysteerejä, joissa Marplella on apunaan poliisi. Kolmas on tunnelmaltaan tyystin toista maata: Marple selvittää tapausta ilman virkavallan apua synkkien salaisuuksien piinaamassa, syrjäisessä kartanossa, jossa käytetään oopiumia ja tehdään murhia lemmikkikäärmeestä imetyllä myrkyllä. Neljännessä elokuvassa palataan taas tutumpaan asetelmaan.

Christien dekkareista on sovitettu selkeät ja koukuttavat käsikirjoitukset, joiden ansiosta uusimpia Marpleja on helpompi seurata kuin 2000-luvun puolivälissä valmistuneita jaksoja. Lavastus ja puvustus on toteutettu huolellisesti, ja aikaisemmilta tuotantokausilta tuttu, juonikas musiikki toimii entistä paremmin nyt, kun itse Marple ei ole niin eksentrinen.

Julia McKenzie on nappivalinta päärooliin ja sivuosissa nähdään sellaisia tunnettuja brittinäyttelijöitä kuin Brian Cox, Helen Baxendale, Warren Clarke ja Shirley Henderson. Myös Dynastiasta tuttu Joan Collins esiintyy pitkästä aikaa televisiossa, kiristetympänä kuin koskaan.

Julia McKenzie (Jane Marple) ja Joan Collins (Ruth Van Rydock)
televisioelokuvassa Neiti marplea ei petetä (2009).

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...