Simon Beckett: Multiin kätketyt

Simon Beckettin neljäs suomennettu David Hunter-romaani Multiin kätketyt (The Calling of The Grave, 2010) alkaa lähes satasivuisella takaumalla. Eletään kolmen ensimmäisen romaanin tapahtumia edeltävää aikaa, jolloin oikeusantropologin vaimo ja tytär ovat vielä elossa.

Lontoossa asuva Hunter kutsutaan Dartmoorin nummille vilkaisemaan hautaa, josta on löydetty pahasti runneltu nuoren naisen ruumis. Ruumiin epäillään olevan yksi sarjamurhaaja Jerome Monkin neljästä uhrista. Hirviömäisenä psykopaattina pidetty Monk on tunnustanut raiskanneensa ja murhanneensa neljä naista, mutta kolmen ensimmäisen uhrin ruumiita ei ole löydetty. Kun Monk yllättäen tarjoutuu auttamaan hautojen etsimisessä, eri alojen asiantuntijoista koostuva joukko ryhtyy haravoimaan Dartmoorin soista maastoa kahleissa raahustavan elinkautisvangin opastamana.

Kahdeksan vuotta myöhemmin Monk karkaa vankilasta ja Hunter löytää itsensä uudestaan Dartmoorin synkistä ja sumuisista maisemista. Monkin pako saattaa tapausta aikoinaan tutkineet asiantuntijat uudestaan yhteen, mutta kukaan alkuperäisessä tutkinnassa mukana olleista ei tunnu olevan ennallaan. Hunter tulee huomaamaan, että ihmisiä ja asioita ympäröivä salamyhkäisyyden verho on yhtä läpitunkematon kuin nummia alituisesti saartava sumu.

Beckettin aikaisemmista teoksista Multiin kätketyt muistuttaa eniten järjestyksessä toista David Hunter-romaania Luihin kirjoitettu. Molempien kirjojen rakenne on aaltoliikemäinen: huipentumia on useita, ja niitä rytmittävät selkeät suvantojaksot. Ensimmäisessä Kuoleman anatomiassa ja kolmannessa Kuolleiden kuiskeessa jännitys taas tiivistyy selkeästi loppua kohden, ja kummankin kirjan viimeinen neljännes on suorastaan piinaava.

Beckettin uusimmassa jännitys ei ylly kertaakaan piinaavaksi. Sumuisilla nummilla vapaana liikuskeleva, kostonhimoinen sarjamurhaaja herättää toki pelkoa niin päähenkilöissä kuin lukijassakin, mutta asetelmasta olisi voinut ottaa enemmänkin tehoja irti. Nyt huomio kiinnittyy ehkä liikaakin päähenkilöiden tyhmänrohkeisiin tai vain kertakaikkisen typeriin ratkaisuihin, jotka tuovat mieleen b-luokan kauhuelokuvien hölmöt riskinotot.   

Myöskään henkilökuvauksessaan Beckett ei onnistu nyt yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Jerome Monkin hahmon kuvaus on niin liioittelevaa, että jossakin vaiheessa se menettää tehonsa. Kirjan naispäähenkilö puolestaan on tuskastuttavan kliseinen tuittupäisyydessään ja Hunterin sankariroolin mahdollistavassa heiveröisyydessään. Romanttinen viritelmä jää niin puolitiehen, että sen olisi voinut karsia tarinasta kokonaan.

Kirjalla on kuitenkin myös ansionsa. Liian pitkästä takauma-aloituksesta ja hivenen latteasta lopusta huolimatta Multiin kätketyt on kohtalaisen viihdyttävä ja vahvatunnelmainen jännäri, jonka yllätyksellisyys ei rajoitu pelkkiin juonenkäänteisiin vaan ulottuu myös temaattiselle tasolle. Parhaimmillaan Beckett on kuvatessaan demonisoinnin houkutusta ja lyhytnäköisyyttä. Niin tehdessään hän tulee samalla kyseenalaistaneeksi edustamansa genren suosimia stereotypioita.

***

Muualla tästä:
Kirsin kirjanurkka
Luettua
Leena Lumi
12 osumaa

Simon Beckett: Luihin kirjoitettu

Vaikka Simon Beckettin Kuoleman anatomia oli suorastaan tuskallisen karmiva lukukokemus, tartuin lähes heti piinasta päästyäni Beckettin seuraavaan kirjaan. Luihin kirjoitettu (Written in Bone, 2007) ei ole läheskään yhtä hyytävä kuin edeltäjänsä, mutta päihittää sen juonen kehittelyssä, sujuvuudessa ja miellyttävyydessä.

Oikeusantropologi David Hunter on muuttanut takaisin Lontooseen, mutta reissaa työnsä takia ympäri maailmaa. Työkeikka Skotlannissa venyy odotettua pitemmäksi, kun Hunter pyydetään Ulko-Hebrideillä sijaitsevalle Runan saarelle tutkimaan outoa palokuolemaa. Syrjäisestä vuoristomökistä löytyy karrelle palanut ruumis, jonka jalkaterät ovat kuin ihmeen kaupalla säästyneet palolta.

Hunterin mukaan saarelle komennetaan alkoholisoitunut ylikonstaapeli Fraser sekä innokas nuorempi konstaapeli Duncan. Tiimin täydentää eläkkeelle jäänyt entinen rikoskomisario Andrew Brody, joka asuu Runalla. Lisäjoukkoja luvataan lähettää, mikäli kuolema osoittautuu murhaksi. Runaa riepotteleva myrsky katkaisee kuitenkin kaikki yhteydet mantereelle, ja nelikko joutuu tutkimaan tapausta ilman apuvoimia. Murha seuraa toistaan myrskyn ja tuhopolttojen piinaamalla saarella, eikä ketään voi sulkea pois epäiltyjen listalta.

Simon Beckett on erinomainen jännityskirjailija. Kuoleman anatomiassa oli hiukan liikaa päähenkilön sisäisen maailman liikkeiden kuvailua ja turhaa toistoa, mutta taitavasti rytmitetty Luihin kirjoitettu välttää tyhjäkäynnin kokonaan. Kirja on alusta loppuun asti kiinnostava ja vetävä, ja vaikka se ei jännittävyydessä ylläkään edeltäjänsä tasolle, sopivasti sijoitellut suvantokohdat tekevät siitä miellyttävämmän lukea. Suomennoksen kielikin on sujuvampaa ja virheettömämpää kuin Kuoleman anatomiassa.

Beckettin eläytyvä kirjoitustyyli herättää henkilöt ja paikat eloon. Hän kuvaa myös erittäin tarkasti erilaisia psykofyysisiä tuntemuksia, kuten kipua, tuskaa ja pelkoa. David Hunter on hyvin inhimillinen sankari, joka pelästyy, väsyy, uupuu ja satuttaa itsensä; hän ei selviä tappelusta tai onnettomuudesta loukkaantumatta, eikä kohtaa murhaajaa vailla pelkoa.

Kuoleman anatomian loppuratkaisu opetti odottamaan Beckettiltä monivaiheista ja kekseliästä loppuratkaisua. Sellainen on luvassa nytkin. Tällä kertaa vaiheita on niin monta, että yllättymään pääsee vielä viimeistä edeltävällä sivullakin.

Simon Beckett: Kuoleman anatomia

Lupasin tätä blogia perustaessani etsiä hekkohermoisillekin sopivia dekkareita. No, Simon Beckettin Kuoleman anatomia (The Chemistry of Death, 2006) ei ole sellainen, joten herkimmät voivat lopettaa lukemisen tähän.

Lääkäri ja antropologi David Hunter aloittaa uuden elämän pienessä Manhamin kylässä menetettyään vaimonsa ja tyttärensä auto-onnettomuudessa. Hunter lukeutuu Britannian oikeusantropologian harvalukuisiin huippuasiantuntijoihin, mutta ei kohtaamansa menetyksen jälkeen ole halunnut enää tutkia työkseen ruumiita. Niinpä hän toimii yleislääkärinä Norfolkin perukoilla ja pitää entisen elämänsä visusti omana tietonaan.

Kun kylään muualta muuttaneen Sally Palmerin mädäntynyt ruumis löydetään Manhamin soisesta maastosta, Hunterin on pakko palata kuolleiden pariin. Tutkintaa johtava komisario Mackenzie saa tietää Hunterin erikoisesta taustasta ja vaatii tätä auttamaan tapauksen tutkinnassa. Käy ilmi, että Palmeria ei ole murhattu heti katoamisensa jälkeen, vaan pidetty ensin vangittuna kolme päivää. Kun toinenkin nainen katoaa, kyläläiset valtaa paniikki: heidän keskuudessaan elää sarjamurhaaja, joka ei tunne armoa.

Kuoleman anatomia on piinaavan jännittävä kirja, jonka lukeminen on paikoitellen lähes tuskallista. Se on myös erittäin koukuttava: valvoin kokonaisen yön kirjan parissa, kun en malttanut lopettaa lukemista. Beckett rakentaa jännitystä taidokkaasti ja viittaa usein tuleviin tapahtumiin pahaenteisen vihjailevasti. Loppupuolella uskottavuuden rajoja koetellaan, mutta käänteet ovat kutkuttavia. Karmeuksilla mässäilykin tuntuu lopulta perustellulta.

Beckettin kirjoitustyyli on turhankin perusteellinen ja yli 400-sivuinen kirja olisi saattanut hyötyä tiivistämisestä. Päähenkilön sisäisen maailman kuvailuun sisältyy paljon toistoa ja itsestäänselvyyksiä, joita olisi voinut reippaasti karsia. Myös loppua venytetään liikaa, vaikka se tarjoaakin yllätyksiä yllätysten perään. Kimmo Liljan suomennoksessa on kiireen tuntu, ja runsas kirjoitus- tai ladontavirheiden määrä häiritsee.

Kaiken kaikkiaan Kuoleman anatomia onnistuu kuitenkin muussakin kuin pelottelussa. Beckettin tarkasti havainnoiva kirjoitustyyli tekee henkilöistä ympäristöineen eläviä, ja enimmäkseen minä-muodossa kerrotussa tarinassa pohditaan myös syvällisemmin elämää ja kuolemaa. Tunteiden, kuten pelon ja epätoivon, kuvaus on eläytynyttä. Romantiikkaakin on tarjolla: päähenkilön pitkä toipuminen kokemastaan menetyksestä ja uusi rakastuminen kuvataan hyvin todentuntuisesti.

Simon Beckett on freelance-toimittaja, joka on työskennellyt myös remonttimiehenä ja opettajana. Englantia pääaineenaan opiskelleen Beckettin kirjoja on käännetty yli 20 kielelle. Idean David Hunterin hahmoon Beckett sai vieraillessaan Yhdysvaltojen Tennesseessä toimivassa Forensic Academyssä, jota kutsutaan myös Body Farmiksi. Oikeusantropologi Bill Bassin perustamassa koulutuskeskuksessa rikospaikkatutkijat opiskelevat hajoamisprosesseja ja kuolinaikojen määrittelyä. Opetusmateriaaleina käytetään oikeita ihmisruumiita.

Kirjailijan kuva: simonbeckett.com