lauantai 26. maaliskuuta 2011

Midsomerin murhat, kaudet 1-6 | DVD

Olen katsonut talven mittaan Midsomerin murhien kuusi ensimmäistä tuotantokautta. Caroline Grahamin kirjoihin pohjautuvaa sarjaa alettiin tehdä Iso-Britanniassa vuonna 1996 ja sitä ei näköjään osata lopettaa, vaikka päähenkilöä alusta asti esittänyt John Nettles jäi viime vuonna pois sarjasta. Monet muistavat Nettlesin jo Jerseyn saarelle sijoittuneesta Bergerac-rikossarjasta (1981-1991).

Bergeracia huomattavasti lupsakampi Midsomerin murhat sijoittuu kuvitteelliseen Midsomerin kreivikuntaan, jonka idyllisissä pikkukylissä tapahtuvien murhien selvittely on ylikomisario Tom Barnabyn (Nettles) vastuulla. Kuuden ensimmäisen tuotantokauden jaksoissa Barnabyn apuna on ennakkoluuloinen ja korostetun homofobinen ylikonstaapeli Gavin Troy (Daniel Casey). Seitsemännen kauden alussa Troy ylennetään ja Barnaby saa uuden alaisen.

Muita keskeisiä henkilöitä ovat Barnabyn Joyce-vaimo (Jane Wymark) sekä parin aikuinen tytär Cully (Laura Howard). Sarjan alkupuolella Cully tekee uraa näyttelijänä, mutta pikkuhiljaa hän alkaa tehdä jos jonkinlaisia hanttihommia Midsomerin alueella. Cullylla ja Troylla on aika ajoin pientä vipinää, mutta suhde ei koskaan kehity ystävyyttä pitemmälle.

Barnabyn ja Troyn suhde sen sijaan kehittyy kokeneen ja kokemattoman poliisin opettaja-oppilas-suhteesta lähes tasa-arvoiseksi työtoveruudeksi, vähän samaan tapaan kuin Morsen ja Lewisin suhde Ylikomisario Morse-sarjassa. Lewisin tavoin myös Troy vaikuttaa pitkään vähän yksinkertaiselta ja hölmöltäkin, mutta pikkuhiljaa mies saa hoksottimensa toimimaan.

Midsomerissa on lähes aina kesä, ja hyvin hoidettujen puutarhojen kukkaloisto hivelee silmää. Eri puolilla Englantia kuvatun sarjan miljöökuvaus on cozy mystery-dekkarigenrestä tuttua. Kodikkaissa maalaiskylissä asustaa toimeliasta väkeä, joka puuhastelee jos jonkinlaisen järjestö- tai harrastustoiminnan parissa. Tapahtumia, myyjäisiä ja erilaisia mittelöitä järjestetään tuon tuosta.

Kulissien takaiset intohimot johtavat kuitenkin rikoksiin, jotka tuovat kyläyhteisöjen vaiettuja salaisuuksia päivänvaloon. Usein Midsomerin murhamysteerit liittyvät tavalla tai toisella kulttuurin ja taiteen maailmaan: teatteriin, musiikkiin, kirjallisuuteen tai vaikkapa akvarellimaalaukseen.

Useimpien englantilaisten poliisisarjojen tapaan Midsomerin murhien jaksot ovat vaihtuvien käsikirjoittajien kynäilemiä. Joitakin jaksoja vaivaa sekavuus, toisia tylsyys. Enimmäkseen sarja on kuitenkin nautinnollista seurattavaa rikosromaanin kultakauden peribrittiläisessä hengessä.

Tärppeinä viisi jaksoa vuosilta 1997-2003:

The Killings at Badger's Drift (kausi 1)
Caroline Grahamin ensimmäiseen Barnaby-kirjaan perustuvassa pilottijaksossa esiintyvät eksentriset äiti ja poika, Iris ja Dennis Rainbird, ovat sarjan monista omituisista henkilöhahmoista ehkä omituisimmat.

Written in Blood (kausi 1)
Midsomer Worthyn kirjoittapiiri kutsuu vieraakseen kuuluisan kirjailijan yhden jäsenensä vastustelusta huolimatta. Grahamin neljänteen Barnaby-kirjaan perustuva jakso on yksi koko sarjan jännittävimmistä.

Death's Shadow (kausi 2)
Barnabyn ja hänen vaimonsa Joycen on tarkoitus juhlia 25-vuotishääpäiväänsä uusimalla vihkivalansa Badger's Driftin kirkossa, mutta eiköhän kylässä ala tapahtua murhia, joiden vuoksi suunnitelmat sotkeutuvat. Jakson rikosjuoni on harvinaisen hieno.

Death & Dreams (kausi 6)
Mieleenpainuva jakso mielisairaalamiljöön ja psykologisesti kammottavan juonensa vuoksi. Sekä tietysti siksi, että Cully ja Troy vihdoin suutelevat. Palatakseen sen jälkeen takaisin ystäviksi, ilman mitään selityksiä.

A Tale of Two Hamlets (kausi 6)
Kahden kylän keskinäisestä kilpailusta ja nahistelusta kertova jakso on siitä poikkeuksellinen, että siinä esiintyy myös hiukan ränsistyneempi, ei-niin-idyllinen kyläpahanen, nimeltään Lower Warden.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...