tiistai 17. elokuuta 2010

Simon Beckett: Luihin kirjoitettu

Vaikka Simon Beckettin Kuoleman anatomia oli suorastaan tuskallisen karmiva lukukokemus, tartuin lähes heti piinasta päästyäni Beckettin seuraavaan kirjaan. Luihin kirjoitettu (Written in Bone, 2007) ei ole läheskään yhtä hyytävä kuin edeltäjänsä, mutta päihittää sen juonen kehittelyssä, sujuvuudessa ja miellyttävyydessä.

Oikeusantropologi David Hunter on muuttanut takaisin Lontooseen, mutta reissaa työnsä takia ympäri maailmaa. Työkeikka Skotlannissa venyy odotettua pitemmäksi, kun Hunter pyydetään Ulko-Hebrideillä sijaitsevalle Runan saarelle tutkimaan outoa palokuolemaa. Syrjäisestä vuoristomökistä löytyy karrelle palanut ruumis, jonka jalkaterät ovat kuin ihmeen kaupalla säästyneet palolta.

Hunterin mukaan saarelle komennetaan alkoholisoitunut ylikonstaapeli Fraser sekä innokas nuorempi konstaapeli Duncan. Tiimin täydentää eläkkeelle jäänyt entinen rikoskomisario Andrew Brody, joka asuu Runalla. Lisäjoukkoja luvataan lähettää, mikäli kuolema osoittautuu murhaksi. Runaa riepotteleva myrsky katkaisee kuitenkin kaikki yhteydet mantereelle, ja nelikko joutuu tutkimaan tapausta ilman apuvoimia. Murha seuraa toistaan myrskyn ja tuhopolttojen piinaamalla saarella, eikä ketään voi sulkea pois epäiltyjen listalta.

Simon Beckett on erinomainen jännityskirjailija. Kuoleman anatomiassa oli hiukan liikaa päähenkilön sisäisen maailman liikkeiden kuvailua ja turhaa toistoa, mutta taitavasti rytmitetty Luihin kirjoitettu välttää tyhjäkäynnin kokonaan. Kirja on alusta loppuun asti kiinnostava ja vetävä, ja vaikka se ei jännittävyydessä ylläkään edeltäjänsä tasolle, sopivasti sijoitellut suvantokohdat tekevät siitä miellyttävämmän lukea. Suomennoksen kielikin on sujuvampaa ja virheettömämpää kuin Kuoleman anatomiassa.

Beckettin eläytyvä kirjoitustyyli herättää henkilöt ja paikat eloon. Hän kuvaa myös erittäin tarkasti erilaisia psykofyysisiä tuntemuksia, kuten kipua, tuskaa ja pelkoa. David Hunter on hyvin inhimillinen sankari, joka pelästyy, väsyy, uupuu ja satuttaa itsensä; hän ei selviä tappelusta tai onnettomuudesta loukkaantumatta, eikä kohtaa murhaajaa vailla pelkoa.

Kuoleman anatomian loppuratkaisu opetti odottamaan Beckettiltä monivaiheista ja kekseliästä loppuratkaisua. Sellainen on luvassa nytkin. Tällä kertaa vaiheita on niin monta, että yllättymään pääsee vielä viimeistä edeltävällä sivullakin.

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut Kuoleman anatomian ja pidin siitä, joten täytyypä pistää tämäkin luettavien muistilistalleni ;)

    VastaaPoista
  2. Hei Susa! Beckettin uusin suomennos, Kuolleiden kuiske, muistuttaa karmivuudessaan Kuoleman anatomiaa; tämä Luihin kirjoitettu oli vähän vähemmän hyytävä, mutta kolmikosta eniten minun mieleeni.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...